12/16/2019

Triathlonvalmennus - Tarun kokemuksia yhteisestä matkasta

Taru Schroderus on Lahtelainen yrittäjä, kahden lapsen äiti ja triathlonisti. Taru on ollut valmennuksessani vuodesta 2014 lähtien aloitettuaan joitain vuosia aiemmin triathlonharrastuksen. Yhteinen matka on ollut tuloksekas. Mainittakoon saavutuksista muun muassa kaksi triathlonin suomenmestaruutta omassa ikäsarjassa sekä Ironman Tallinnan toinen sija omassa ikäsarjassaan! Parhaimmillan Ironman- matka on kulkenut Barcelonassa vuonna 2018 huimaa kyytiä aikaan 10 tuntia 14 minuuttia. Taru ystävällisesti lupautui kirjoittamaan tämän blogitekstin triathlonvalmennuksesta valmennettavan näkökulmasta.

triathlonvalmennus
Ironman Barcelona 2018

Yhtä matkaa kohti tavoitetta

Moni kuntoilija miettii, että mihin sitä valmentajaa oikein tarvitaan. Lenkillä voi käydä ilman suunnitelmaa ja kuntoilutapahtumista selviää maaliin pienemmälläkin satsauksella. Ja näinhän se on, kaikki eivät valmentajaa tarvitse, ainakaan aluksi. Mutta siinä kohtaa, kun tavoitteena on kehittyminen tai edessä on haaste, jonka ylittäminen omin neuvoin vähintäänkin mietityttää, ammattitaitoisen valmentajan puoleen kääntyminen todellakin kannattaa. 

Miksi triathlonvalmennus? No ensinnäkin siksi, että valtaosa kuntoilijoista ei osaa rytmittää harjoitteluaan ja tekee sitä joko liikaa tai liian kovaa. Jos pitkän tähtäimen suunnitelmaa ei ole, päivittäinen harjoittelu perustuu monesti fiilikseen. Siinä ei varsinaisesti ole mitään väärää, mutta hyvään fiilikseen vedoten moni kuntoilija vetää jokaisella lenkillä aina vähän kovempaa tai pidempään kuin olisi järkevää. Lepopäiviä tai selkeästi kevyempiä jaksoja ei ole, koska niiden pitäminen arveluttaa, ja jälkikäteen tarkasteltuna harjoittelu on ollut melkoisen tasapaksua. Yleensä vasta ylirasituksesta johtuva vamma saa kuntoilijan pysähtymään.

Edellä mainitun kaltainen yli-innokas kilpakuntoilija voisi hyvinkin olla minä. Olen harrastanut triathlonia kohta kymmenen vuotta ja niistä viimeiset neljä vuotta Joelin valmentamana. Ennen valmentajan puoleen kääntymistä treenasin itsekseni ja seurakavereiden kanssa. Vaikka olen harrastanut lapsesta lähtien kilpaurheilua, niin huomasin, että harjoittelun rytmittäminen kolmen lajin kesken on yllättävän vaikeaa. Miten kehittää uintia ja samalla ylläpitää pyöräily- ja juoksukuntoa? Millaista lihaskuntoharjoittelua vaaditaan, jotta pyörä kulkee kesällä entistä kovempaa?

 

Haluatko parantaa hyvinvointiasi ja terveyttäsi?


Uusia tuulia - Triathlonvalmennus

Olen kokenut valmentajan parhaimmaksi anniksi harjoittelun rytmityksen taidon sekä uudet ideat ja ärsykkeet. Esimerkiksi voimaharjoittelussa Joel on ideoinut vuosien saatossa vaikka mitä: olen tehnyt kahvakuulaa, kestovoimaa, maksimivoimaa, kontrastivoimaharjoittelua ja plyometrisiä hyppyjä. Juoksukilometrit ovat olleet jalkojeni vammaherkkyyden huomioiden maltillisia, mutta siitä huolimatta olen juossut kaikilla triathlonin kilpailumatkoilla itseäni tyydyttävää vauhtia. Myös pyörä on kulkenut hyvin. Sitä, kuten muitakin triathlonin lajeja, on kehitetty blokkiharjoittelun kautta. 

Uskoa omaan tekemiseen

Joskus viime talvena, kun juoksin hallissa vetoja, mietin, että pitäisikö minun oikeasti pystyä tällaisiin vauhteihin. Vetoja juostessa huomasin, miten erikoinen ihmismieli on. Ilman ohjelmaa ja siinä olleita aikoja en varmasti olisi edes yrittänyt juosta niin kovaa kuin juoksin, mutta kun valmentaja kerran uskoi minun pystyvän moiseen, niin tottahan minunkin oli uskottava. 

Se, että harjoitusohjelma haastaa, aiheuttaa toisinaan epäuskoa ja pienimuotoista järkytystä, on kaltaiselleni vuosia säännöllisesti harjoitelleelle kilpakuntoilijalle pelkästään hyvä asia. Jännityksen kutina vatsan pohjassa saa yrittämään enemmän ja sen myötä tavallisen arki-illan treeni voi olla koko päivän kohokohta. 

Siksi valmentaja. Ja siksi Joel, joka ammattivalmentajana osaa kohdata jokaisen valmennettavansa yksilönä. Myös hänen fysioterapiaosaamisestaan on ollut paljon apua ja hyötyä kuntoutusta vaatineissa vammoissa. 

Olen tehnyt elämäni parhaimmat täyden matkan IRONMAN-kilpailut, maratonit, maantiekympit ja wattbike-kilpailut Joelin triathlonvalmennuksessa. Matka jatkuu kohti ensi kesää ja uusia tavoitteita!

Taru Schroderus

Seuraa Tarua Instagramissa

triathlonvalmennus
Ironman Barcelona 2018

Oletko kiinnostunut tavoitteellisesta harjoittelusta triathlonin, pyöräilyn, juoksun tai vaikka hiihdon parissa? Me Proxima Finlandilla autamme sinua tavoitteidesi saavuttamisessa! Klikkaa linkkiä ja tutustu kestävyysvalmennuksiimme ja valmentajiimme.

triathlonvalmennus

Joel Jokinen

Ammattivalmentaja

Fysioterapeutti

Kirjoittanut Arttu Peltola

Fysioterapiaa 24 tunnin sisällä!

VARAA AIKA
© 2024
Proxima Finland / Optimal Human Movement Oy
y-tunnus: 2748793-9
crosslist
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram